keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Guten Morgen!

Tänään olen ehtinyt jo istua saksan luennolla, joka vierähti mukavan nopeasti. Oli kiva myös huomata, että luennon edetessä luentosalin ikkunoista alkoi näkyä enemmän ja enemmän valoa. Ja tänään onkin taas päivä, että ainakin Jyväskylässä saadaan nauttia talven harvinaisuudesta, eli auringosta. Jipii-i, sanon minä! Teki ihan mieli juosta portaat ylös rappukäytävässä ja niinhän sitten teinkin :D Auringonvalolla on kyllä valtava vaikutus ainakin minuun. Tunnustaudunkin aivan täysin kesän lapseksi!

Kävin viime viikonloppuna taas kirpputorilta ja yhden hyvän löydonkin satuin tekemään. Kysessä on sininen Vilan välikelin takki, joka on ihan uutta vastaavassa kunnossa. Hintaa takilla oli viisi euroa, eli ei paha.



Tällaisessa asussa olin eilen töissä aamuvuorossa. Onneksi kuorma sattui tulemaan juuri eilen, ja purettavana olikin vaivaiset 32 laatikkoa. Hieman kuuma tuli tuossa mekossa, mutta muuten tykkäsin asusta kovasti :)

Nyt vielä hiukan opiskelua ja sitten muonimaan koulumme paistopisteelle, jonka annokset vetävät täysin vertoja ravintola-annoksille, ja hintaa on alle viisi euroa. Elämän pieniä iloja <3
Tänään tiedossa myös opiskelijajärjestömme järjestämät bileet, joidenka teemana on jalkapallo ja pukeutumisen tulisi olla sen mukaista. En vain tiedä yhtään mitä pukisin päälleni, mutta ehkä keksimme lounaalla jonkin mahtavan idean.

Kuulemisiin!
Kiramelli

1 kommentti:

Heini kirjoitti...

Ihanaa iltaa! <3 meilläkin on täällä illalla opiskelijapirskeet :) Pitäkäähän huikea ilta, paljon tutuille terkkuja ja jutellaan pianpianpianpian! tässähän on meinaan jo ihan ikävä kunnon höpinätuokioitamme!