keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pyry

Käväisin muutama tunti sitten salilla näyttämässä raudalle, että kuka on isä! Eli siis olin crosstrainerilla ja tein kiltisti vatsoja ja selkää matolla :) Välillä on silti kiva isotella edes näin sanallisesti! Takaisin kotiin tultaessa ulkona oli alkanut pyryttää sitten ihan kunnolla. Vaikka lunta tulikin kuin esterin tuutista, oli sade kuitenkin sellainen tyyni ja rauhoittava.
Nappasin muutaman kuvankin matkalta kotiin mutta pyryä en saa ikuistettua ainakaan minun kuvaustaidoillani. Matkani salilta kotiin kulkee Kirkkopuiston kautta ja tässä mielestäni tunnelmallinen kuva kirkosta.

Ja joulukuusesta, jota kaupunkinki ei kai ole viitsinyt riisua vaikka elelläänkin jo melkein tammikuun puoliväliä.


Vielä talvista maisemaa ja tunnelmaa kuvittamaan kuva lumiukkomaisesta olemuksestani.


Ostin noin viikko sitten palautumisjuomajauhetta ja ensimmäinen kokeilu oli hienoinen pettymys. Olin odottanut maulta jotain McDonaldsin pirtelön kaltaista mutta äää-ääää. Jouduin lähes nieleskelemään protskupirtelöni mutta minähän en jätä jotain syömättä tai juomatta. Tänään pirtelö pääsi uudelleen maisteluun ja jippiajee! Maku oli oikein miellyttävä ja syynä lienee sekaan laitettu banaani.


Ja ahas. Olin unohtanut Greyn Anatomian uuden syksyllä muuttuneen esitysajan ja tuollahan se televisiossa on mennyt jo hyvän aikaa. Ehkä selviän tästä… Eikös uusinta ole sunnuntaina? Onhan?! Mutta pettymyksen lievitykseen voisi kokeilla yhdeksältä Livillä starttaavaa Ruotsin miljonääriäitejä. Paitsi, että eihän meillä näy kyseinen kanava. Schaisseli.

Ainiin! Ennen salia poikkesin pikaisesti muutamissa kaupoissa ja mukaani tarttui kuin tarttuikin muutama aleostos. Niistä lisää sitten vaikka huomenna :)

Ei kommentteja: