maanantai 17. tammikuuta 2011

Mörs, mörs

Ja taas se on vaan maanantai! Viikonloppu meni ihan hujauksessa töitä tehdessä ja sit vaan kotona rentoutuessa. Eilen sain kuitenkin vietyä itseni bodycombattiin ja se vasta rankkaa on se! Tänään hartiat ja selkä ovatkin olleet hiukan hellinä, mutta tietääpä ainakin tehneensä jotain ja kunnolla! Tai itse asiassa kyllä sen huomaa aina rankan treenin jälkeen mun aivan pinkistä naamastakin :D Siitä ei VALITETTAVASTI ole todustusaineistoa.

Ajattelin jakaa tänne taas ruokapuolta eiliseltä. Kovan hikitreenin jälkeen oli tottakai saatava jotain hyvää murkinaa. Jääkaapissa oli perunoita, jotka oli käytettävä pian, etteivät ne pilaantuisi. Oivan tilaisuuden myötä päätin sitten kokeilla ensimmäistä kertaa koskaan valkosipuliperunoiden tekemistä alusta asti (perunoita en ole sentään itse kasvattanut).

Ensin kuorin ja viipaloin perunat. Sen jälkeen laitoin uunivuokaan hieman öljyä ja ladoin puolet perunoista sinne. Seuraavaksi viipaloin yhden sipulin ja muutaman valkosipulin ja heitin ne myös vuokaan. Päälle lorautin noin desin kermaa, oman tuntuman mukaan suolaa ja mustapippuria. Sitten vaan päälle loput perunat, vähän valkosipulia ja kermapurkin loput eli suunnilleen se desi. Ja taas heittelin mausteita päälle. Sitten vuoka vaan uuniin tunniksi ja kuola valumaan. Lurps. 


Kun valkosipuliperunat olivat lähes valmiit paistoin kanafileet pannulla ja näin ateria oli oikeastaan valmis. Vähän vihreätä lautaselle ja eikun mussuttamaan. Ruoka oli todella hyvää, vaikka itse sanonkin! Tässä teille vähän maistiaisia ;)


Mutta se ruuasta. Äsken olin jo vaihtanut salikamppeet niskaan, kun iski väsymys ja outo olo. Olin syksyllä lähemmäs kolme kuukautta enemmän ja vähemmän kipeänä sen vuoksi, että urheilin puolikuntoisena. Näin ollen päätin suosiolla jäädä kotiin ja tein vain vähän lihaskuntoa. Plus nappasin lopuksi muutaman kuvan :D


Nyt alan valmistautumaan seuraavaan koitokseen eli Täykkäreiden katseluun. Siis mars sohvalle viltin alle!

Ei kommentteja: