sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Perjantai Tampereella

Kotiuduin tänään päivällä reissultani ja ilta onkin mennyt sitten vain tulevaan viikkoon voimia kerätessä. Sohvalla maatessa siis :) Mutta palataanpa takaisin perjantaihin ja viikonloppureissun ensimmäiseen päivään.

001

Lähdimme köröttelemään Tampereelle ystäväni kanssa jo hyvissä ajoin ja olimmekin perillä jo puolilta päivin. Nappasimme kaksi ystäväämme Tampereelta kyytiin ja otimme suunnan Ideaparkiin. Päätimme mennä ensimmäiseksi lounaalle täyttämään pötsimme ja jakamaan tärkeimmät ja kuumimmat kuulumiset. Söimme oikein kivassa paikassa, josta saa lounaaksi hyvin perinteistä kotiruokaa ja vieläpä edulliseen hintaan.

009

016
Mietin hetken, että miten tämä kuva näyttää jotenkin "tutulta" tai muistuttaa jotakin kunnes tajusin. Toinen silmäni lurpattaa kuvassa ja minulle tuleekin siitä mieleen Lauri Tähkä :D Enpä olisi uskonut, että katson kuvaa itsestäni ja näen hänet.

Seuraavat neljä tuntia kuluivat luonnollisesti kauppoja kolutessa ja muutama tarpeellinen ostoskin tuli tehtyä. Ideaparkin nähtyämme menimme viettämään täydellisen rauhallista iltaa Jennin luokse, jossa majoituin viikonlopun ajan. Teimme salaattia ja bruschettoja, nautimme muutaman lasillisen viiniä ja katselimme hömppäohjelmia teeveestä. Ihana ilta ihanien tyyppien kanssa <3

019


021

Kirjoitan viikonlopusta vielä lisää vaikkapa huomenna kun nyt ei vaan energiat riitä pidemmän postauksen kirjoittamiseen. Tulossa huomenna siis ainakin ostosten esittelyä ja jotain myös lauantailta :)

Ei kommentteja: