tiistai 17. toukokuuta 2011

Kesäpäivä, tule takaisin!

Heippa pitkästä aikaa!

Vähän tahattomasti tuli nyt näin pitkä hiljaisuus... Yritin perjantaina tulla kirjoittelemaan mutta eihän blogger suostunut yhteistyöhön laisinkaan! Murr... Viikonloppu menikin sitten hujauksessa esimerkiksi Suomen mm-mestaruutta fiilistellessä <3 Myös asuinpaikan vaihdos tapahtui eilen eli kiirettä on pitänyt.

Mutta koska aikaa viimeisestä postauksestani on kulunut lähes viikko, taidan myös palata vielä sinne. Outoa ajatella nyt sateisina ja koleina päivinä, että kävinpähän jo viime viikolla ottamassa aurinkoa bikineissä! Kyllä :) Keli oli mitä parhain ja palellut ei laisinkaan.

005 (2)
Tässä kuvia Lutakosta, missä olin makoilemassa ja nauttimassa auringosta.

003 (2)

010
Musiikkia selällään olemisen ajaksi ja lukemista selkäpuolta ruskettaessa. Muuta en ainakaan minä tarvitse. Paitsi kavereiden seura olisi kyllä vielä parempaa!

024 (2)
Auringossa löhöilyn jälkeen minua odotti työpäivä ja piipahdin kotona vähän virkistätymässä ja vaihtamassa vaatetta. Posket punoittaa hieman ja taisi se aurinko vähän tarttuakin½

028 (2)
Tällaisessa asussa mentiin ja hyvin pärjäsi pelkällä hameella ilman sukkiksia!

026 (2)
Aurinko ja lämpö tekee kyllä minut onnelliseksi <3

023 (2)
Hiukseni olivat kurittomat ja jouduin väkertämään ne jotenkin kiinni. Tällainen oli lopputulos tällä kertaa ja luulenpa, että jos haluaisin tehdä samanlaisen kampauksen uusiksi, olisi onnistuminen erittäin epätodennäköistä! :D

019
Pohjaja toimi kuitenkin ranskalainen letti, jota en vienyt kuitenkaan loppuun asti vaan sykersin hiukset rennolle nutturalle. Huolettoman näköiset kampaukset ovat lemppareitani mutta kuinka vaikeita ne onkaan tehdä!

Hiuskuontaloni on uudistunut noiden kuvien jälkeen mutta palailen siihen sitten myöhemmin!

Se on moro!

Ei kommentteja: