maanantai 11. huhtikuuta 2011

A day at the BEACH

Heippa vaan kaikille! Pitkästä aikaa MC Kirppukin linjoilla :D Eli kotona Jykylässä ollaan ja arkeen pitäisi palailla mahdollisimman sutjakkaasti... Asiaa vaikeuttaa vähän sekin seikka, että onnistuin saamaan itselleni flunssan, joka ei pienen lepoilunkaan jälkeen ole helpottanut.

Ikävistä asioista aurinkoisempiin! Todella aurinkoisiin ja lämpimiin. Viimeisenä Bournemouth-päivänä ilma oli aivan mahtava, kuten ennusteet olivat lupailleetkin ja ohjelmana oli rantapiknik. Tätä olin odottanut viimeiset kuusi pitkää, kylmää ja pimeää kuukautta. Rakastan aurinkoa ja lämpöä ja sen vuoksi tarjolla on PAAAAALJOOOOON kuvia.

Eli aloitetaanpa tykitys!


Celsiusasteet kohosivat käsikarvatuntumalla parhaimmillaan 25:teen ja ai että se tuntui ihanalta! Ulkona pärjäsi ongelmitta shorteissa ja topissa.

IMG_8174
IMG_8162
Palmuja, palmuja, paljuma!

IMG_1475
IMG_8187
Ja katsokaa miten paljon rantaviivaa! Olen vieläkin innoissani noista maisemista vaikka enää niitä pystyy ihailemaan vain koneen välityksellä. Itse en kuvitellut Englannista löytyvän tuollaisiä näkymiä vaan ennakko-odotukset olivat monen vuoden ajan sellaiset, että Englannissa vain sataa ja on harmaata. Eipä sadellut kertaakaan reissumme aikana vaikka ei ollut vielä kesäkään.

IMG_8200
"Kesän" ensimmäiset mansikat

IMG_8189
Ja tottakai piknikillä tulee olla paljon muitakin herkkuja! Omat suosikkini tuosta kasasta olivat croissantit ja lihapasteijat. NAMIII. Rakastan siis kiteytettynä voitaikinaa ja kaikkia muitakin makeita ja suolaisia leivoksia. Taitaapa minulla olla yksi asiaan viittaava lempinimikin: Pulla-Kira :D

IMG_1483
Vai johtuukohan se lempinimi tuosta naamasta? :D
IMG_8181
IMG_1479
IMG_8210Uskaltauduttiin kastelemaan jalkoja mereen, josta kyllä tunsi kalenterin näyttävän vasta huhtikuuta. Kuten kuva osoittaa, Isa oli asian kanssa enemmän sinut kuin allekirjoittanut.
IMG_1489
IMG_1510
Sisaruspotretti<3

IMG_1503
IMG_1496
IMG_1495
IMG_8208
IMG_1513
IMG_1525
Rantsuilun päätteeksi menimme syömään nuudeleita Wagamamasiin, joka taitaa olla Jirkkelin lemppariruokala Bournemouthissa. Annokset tosiaan olivat maittavat ja runsaat mutta piknikin jälkeen nälkä ei ollut kasvanut vielä tarvittaviin mittoihin annoksen tuhoamiseksi :D

Kiva päivä ja niin mahtava ilma! Ainoa miinus päivässä oli se, että onnistuin polttamaan itseni vaikkemme auringossa edes tajuttoman montaa tuntia olleetkaan. Tänään esimerkiksi rintakehä on ollut jo suhteellisen normaalin värinen. Ottakaa tästä siis opiksi se, että jo keväällä voi palaa ja aurinkorasva on muistettava alusta alkaen.

Nyt päätä polttelee tämä koneella istuminen, joten kone nurkkaan ja Kirppu sänkyyn. Mars. Palaillaan taasen!

Ei kommentteja: