keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

4th of July

Maanantaina juhlistettiin USA:n itsenäisyyspäivää.
Lounastettiin Nate:n(Torin poikaystävä) sukulaisten kanssa josta suunnattiin keskustaan katsomaan uusien 4th of July kuninkaallisten kruunaamista. Nate oli viime vuoden kuningas, ja joutui luopumaan nyt kruunustaan. Herra oli tästä kuitenkin erittäin iloinen, sillä ei pahemmi välitä moisista jutuista. Kuninkaallisten "äänestys" tapahtuu rahalahjoituksilla, jotka suunnataan illan ilotulituksia ja muita menoja varten. Jokaisella ehdokkaalla on parin viikon ajan ennen juhlaa purkkeja ympäri kaupunkia ja ihmiset laittavat niihin rahaa. Eniten rahaa kerännyt tyttö kruunataan kuningattareksi ja eniten rahaa saanut poika kuninkaaksi.
Ehdolla oli kaupungin kahdesta koulusta valitut seniorit ja juniorit.
Meidän onneksemme ystävämme Dillon ja Lindsay voittivat.
Torppa ja Nappe
Kruunajaisten jälkeen suunnattiin katsomaan paraatia, joka oli mielestäni viime vuotista laimeampi, mutta kivaa katseltavaa silti. Karkkia sain ainakin kerättyä melko kivasti. Paraatin jälkeen käytiin superkuuman päivän kunniaksi uimassa Dillonin altaalla ja suunnattiin illaksi katsomaan koululle ilotulituksia.
Isänmaallista vai mitä? Tää näiden Amerikka hehkutus menee kyllä välillä vähän yli mun mielestä, mutta kukin tavallaan.
Tänä vuonna en ajatellut päivän asussani kyllä yhtään päivän teemaa, tosin kun viime vuonna jolloin pukeuduin punaseen,siniseen ja valkoiseen päästä varpaisiin. Nyt mentiin näinkin tylsästi.

Loppu ilta meni kaverin luona juhlahulinoissa.
Hauskaa oli! Toivottavasti Suomessa männöö hyvin myös.

3 kommenttia:

Jirka kirjoitti...

Vou, siisti toi yks abstrakti ilotulitekuva! Saat lahjoittaa sen minulle graafisiin menoihini.

Anonyymi kirjoitti...

mitä tos sun tatuoinnis lukee?:)

Melli and Bella kirjoitti...

Jirka: Siinäpähän viet sen :)

Anonyymi: Tatutointi on Torin, siinä lukee All you need is love :)